Viikonloppu meni talven polttopuita tehdessä. Nyt on kahden seuraavan vuoden klapit puuvajassa siistissä pinossa ja kaksi häkkiä täynnä puita. Vielä olisi siistimistä "työskentelyeella", mutta sitä joutaa tekemään myöhemminkin.

Eipä paljoa ehtinyt koirien kanssa puuhata, mutta jotakin sentään. Pommin kanssa käytiin lauantaina harjoittelemassa esineruutua. Siinä taas manasin omaa tyhmyyttäni. Teimme Jorman kanssa kapean, täyspitkän (syvän) kaistan. Tallasimme sen ristiin. Mietin alussa, josko olisi pitänyt vaan pudotella alueelle esineitä ja mennä kuljeksimaan sinne Pommin kanssa. Päätin kuitenkin, että jorma vie ne sinne Pommin nähden.

Niinpä Jorma vei esineen puoliväliin (tässä kohtaa olin tyhmä!) ja palasi takaisin. Lähetin Pommin alueelle ja hienostihan se työskenteli. Olin päättänyt, että en anna sille avuja, niin kuin olen liian herkästi tehnyt Stellan kanssa. Pommi kävi välillä alueen ulkopuolella, mutta hyvin nopeasti palasi takaisin alueelle. Hyvin poika jaksoi aluetta haravoida ja löytyihän se nahkainen kännykkäkotelo sieltä. Oli kaveri riemuissaan, kun kantoi sitä minulle. Pommi kelpaa siis kannettavaksi muutkin kuin omat lelut :D

Toinen esine (patalappu) vietiin ihan takarajalle ja tässä paljastui tyhmyyteni. Pommi lähti taas hyvin, mutta jäin pyörimään siihen keskivaiheelle, kun se ekakin oli siitä löytynyt. Tällä kertaa olin pakotettu lähettämään sen uudelleen. Hakeminen kesti - mutta työskenteli tarkasti koko aika - ja vihdoinkin takarajalta tuli kaveri naama iloisena patalappua kantaen. Jatkossa viedään takarajalle esineet, että saadaan se menemään reippaasi loppuun asti.

Ennen kotiin lähtöä otin vielä keppitreenin. Tein lyhyen jäljen, jonne pudotin yhden kepin. Ei mitään ongelmaa! Pommi nappasi kepin suuhunsa samantien, kun se osui kohdalle ja kantoi sen minulle.

********************

Eilen käytiin Stellan ja Pommin kanssa tokoilemassa Nummelassa yhdessä Anun ja Soolon (bortsu-uros). Stella pääsi ensin toimeen ja Pommi sai katsella kateellisena autosta. Stellan oli taas innoissaan treenistä niin kuin yleensä. Seuraaminenkin oli vaihteeksi ihan kohtalaista. Ruutu piti ottaa kaksi kertaa, kun ekalla kerralla se astui takaisin päin yli etureunan ja jouduin antamaan sille toisen ruutukomennon palauttaakseni sen ruutuun. Onneksi se tajuaa korjata käskystä paikkansa. Toinen ruutu menikin nappiin, joten otin siihen mukaan täyden kuvion. Sen luoksetulo ruudusta on tosi siisti.

Tunnistusnouto meni hyvin, mutta ei kait olisi kympin arvoinen kokeessa. Stella ei kierrä keppejä, vaan seisoo niiden keskellä ja haistaa jokaisen. Erehtymättä se otti meikäläisen koskeman ja toi kauniisti perille asti pudottamatta sitä.

Luoksetulon seisomaan pysähdystä harjoitellaan pallon kanssa ja siinä ei ole muuta keinoa kuin vaan toistella ja toistella, kunnes sille on iskostunut merkkini ja pysähdys tulee automatic.

Kaukokäskyissä olen luovuttanut tekniikkavirheen takia. Turvaudun siihen, että kaikki tuomarit eivät anna nollaa vaikka Stellan siirtyykin paikaltaan - joskus enemmän joskus vähemmän. Olen alunperin opettanut sen huolimattomasti ja sallinut takapään siirtymisen.

Pommikin pääsi treenaamaan. Yllättävää ja erittäin tyydyttävää on se, että se oli positiivisen kiinnostunut Soolosta, mutta ei kuitenkaan lähtenyt sen luokse. Harjoiteltiin Pommin kanssa seuraamista ja mielestäni siinä ollaan vähäsen edistytty. Se alkaa jo pysyä sivulla ja katsoa minua enenevässä määrin. Paikka, jossa olimme, oli meille molemmille vieras ja kadun toisella puolella oli taloja ja kävelytiellä kulkevia koiria. Onneksi ne eivät Pommia kiinnostaneet.

Pommin kanssa olen ottanut myös luoksetuloa, mutta en liikkeenä. Käytän siinä palloa ja se onkin paremmalla mallilla kuin Stellalla. Pommi nimittäin pysähtyy kuin seinään ja säntää sitten heittämäni pallon perään - ja tuo sen heti mulle :D Anu sanoikin, ettei Pommia häiritse yhtään se, että myös Soolo on siinä muutaman metrin päässä vapaana. Pommi selkeästi työskentelee minun kanssani.

Kaukokäskyjen liikesarjoja harjoittelen myös aina kun jotain treenaan. Paikallaan oloa en varsinaisesti nyt ottanut, mutta se näyttäisi olevan Pommille aika luontevaa.

Anusta Pommi ei näyttänyt olevan moksiskaan. Antoi rapsuttaa,  mutta ei ole sellainen pusuttelija kuin Stellan. Luottavainen se kuitnekin on, koska selällään siinä keimaili edessäni ja kerjäsi rapsutuksia.

******************
Tänään sitten Stellukka käy ultrassa - jännätään siis iltaan asti. Sain Pommin rokotusajan samalle käynnille. Se ei ehkä ihan niin paljoa tule tykkämään tästä käynnistä kuin Stella. Pitää ottaa hyvät namit mukaan.