Sunnuntaina jatkettiin agiliitoa Purinalla. Johonkin seinään on piirrettävä iso rasti, sillä sain Jorman (mieheni) mukaan. Hän kuvasi molemmat päivän radat. En muistakaan, koska viimeksi olisin nähnyt omia suorituksia.

Eka rata oli jälleen sellainen syherö, mutta tänään sen ihanneaika oli sentään normaali ei 11s enemmän kuin eilen. Videolta jälkeenpäin katsottuna näin, että takakulman silmukkaan mentäessä käteni laski liian aikaisin ja Stella tiputti riman. Se on muuten aika harvinaista Stellalle. Samaisessa silmukassa kait löysistyneen ohjausotteeni takia tuli yksi kielto, jota piti korjailla. Tulos 10 ja -7 ja jotain aika. Sijoitus 11.

Toinen rata oli muuten helpompi, mutta vitos ja kutosesteet olivat kaksi rinnakkaista U-putkea. Ekana tietty piti mennä siihen toiseen reikään vasemmalta lukien. Osa koirista arpoi reikien 1-3 välillä ja valitettavasti Stellakin ampaisi siihen ekaan eli hylly tuli. Videolta pikaisesti katsottuna olisi pitänyt ottaa se ihan näppeihin asti ja vasta sitten vilkaista putkeen päin.

Nyt ei olla ilmoittauduttu muualle eli seuraavaksi siis kilpailukalenteria tutkimaan.

Illalla mentiin ekaksi Stellan tokon VOI/EVL-treeniin ja sitten Pommin ALO/AVO-treeniin. Stella oli jälleen innokas, mutta kaikissa liikkeissä on viilattavaa enemmän tai vähemmän. Pitänee tähdätä siihen, että nyt syksyn aikana saataisiin taas kaikki kasaan ja meidät molemmat kisakuntoon.

Pommin treeni meni odotettua paremmin. Vihdoinkin se alkaa seurata kontaktissa. Meikäläiselle vaan tulee kuuma, kun sitä pitää leikityttää, namit eivät oikein riitä motivointiin.