Viikot vilisee ihan silmissä enkä saa mitään aikaiseksi. Minun ajankäytössäni on paha vika, sillä en tahdo saada tehtyä kaikkea, mitä pitäisi, ja sitten poden huonoa omatuntoa koko ajan jostakin.

Pommi alkaa taas oireilla, se on kärttyisä ja Stellakin on saanut sen tuntea nahoissaan. Se on merkki 1,5vuoden uhmakkaasta iästä ja tekemättömyydestä. Huonot välit Midin kanssa ei asiaa parana. Pistetään poika taas "huomiopaitsioon" vähäksi ajaksi, mutta samalla nostetaan tekemisen määrää.

Aamulla aamukahvin ja pukeutumisen jälkeen kävin tekemässä metsään jäljen. Piti tehdä kompassia käyttäen, mutta kiiressä otinkin sekunttikellon mukaan. Kaiken lisäksi Suuntoni gPod ei saanut yhteyttä satelliittiin, joten matkakin jäi mittamatta. Argggh!

Kotiin tultuani otin ensin Pommin ja tokokapistukset nurtsille. Harjoiteltiin noutoa. Puukapula meni tosi hyvin, Pommi juoksi mennen tullen hyvällä vauhdilla, ei yhtään löntystelyä. Luoksetulossa minä saan varoa, sillä se oikein iskee tuontitavaran meikäläisen mahaan. Yritän olla kuin ei sattuisi, sillä en halua tappaa sen intoa. Metallinen noutokapula sujui vähän kehnommin. Pommi lähti hyvin kapulalle, otti sen suht hyvin, mutta pudotti kesken matkan. Innostin hakemaan sitä uudestaan ja vihdoinkin sain kapulan käteeni. Mutta on se metallinouto paljon paremmalla mallilla kuin Stellalla aikanaan. Seuraavaksi harjoiteltiin ruutua. Kivasti menee sinne ja pysähtyykin suht käskystä. Pallo palkaksi ja poitsu on haltioissaan.
Sitten lopuksi harjoiteltiin vielä seuraamisesta pysähtymistä ja maahan menoa. En ihan vielä voi edetä suoraan vaan pitää avittaa pysähdyksiä ja vahvistaa paikallaan oloa etenkin seisomisessa.

Stella kanssa harjoiteltiin pelkästään luoksetulon seisomaan pysähtymistä. Kaikkea olen kokeillut, mutta mikään ei toimi. Nyt kokeillaan palauttamista käskyn antopaikalle. Olen ihan saletti, että se tajua, missä/milloin pitäisi pysähtyä, mutta kun ei pysähdy. Uskomattoman sitkeä, nyt otettiin useita kymmeniä toistoja, mutta aina vaan etenee käskyn jälkeen. Joka kerta lähdetään uuteen yritykseen nnokkaana. Se jopa paikalleen palauttamisen jälkeen kääntyy katsomaan merkkikartiota. Olin saanut ohjeeksi ottaa liike pitkältä matkalta, mutta kun ei mitään etenemistä tapahdu, lyhensin matkan reippaasti. Eli kun matka on vain noin 15m ja käsky on sekä sana&pallokäsi, Stella seisahtuu suht käskyn paikalle. Tämä on todellinen kärsivällisyyskoe meikäläiselle.

Noiden treenien jälkeen olikin Pommin jälki valmis ajettavaksi. Olin astuskellut sen aika vahvasti, niin että vieläkin itse näin, missä oli mennyt. Lisäksi olin merkinnyt krepeillä suuntaa jonkun verran. Nyt gPodini toimi ja sain mitatuksi matkaa. Yhdessä polussa Pommi olisi lähtenyt harhajäljelle. Sain palautettua sen omalle jäljelle ja kun se otti sen uudestaan, kehuin. 4 ensimmäistä keppiä se löysi, mutta ei olisi nostanut käteen asti. 5. kepin se huomasi ennen minua ja napasi sen suuhun. 6. keppi oli siltä väliltä. Kepeillä leikitin sitä pallolla ja annoin namin ennen jatkamista. Tänään nenä pysyi suht hyvin maassa, vaikka tuuli oli  melkoinen. Jäljen pituus 410m, 6 keppiä ja 90asteen kulmia 2.

Esineruutu meni hyvin. Pommi etenee tosi rivakasti ruudun takarajalle, menee jopa yli, mutta kääntyy heti takaisin. Se etsii innokkaasti ja tänään sieltä takarajan tuntumasta löytyikin mamin hanska. Hyvä poitsu.

Iltapäivästä käytiin Pommin kanssa vielä remmilenkillä.
Stellan kanssa otetaan illalla sisällä jotain pientä, esim. kaukokäskyjä.

Mutta nyt taas pänttäämään venäjää. Huomenna on eka koe ja pää on ihan tyhjä :-(