Olin lähdössä Pommin kanssa tokotreeneihin, kun Stella pääsi tunkemaan itsensä oven raosta tuulikaappiin meidän kanssa. Mitä Pommi tekikään "herkkupepun'" edessä? Oli harmistunut siitä, että Stella tuli häiritsemään lähtöä Mamin kanssa tekemään jotain hauskaa. Ei siis edes haistanut Stellaa, vaan työnsi itseään tiukemmin ovea vasten aivan kuin peittääkseen Stellalta kulkureitin. Meikä otti Stellaa niskavilloista kiinni ja ajoi sen takaisin sisälle - ei meinaan muuten suostunut menemään. Se reppana kuvitteli kai pääsevänsä mukaan.

Toko alkaa sujua entistä paremmin, olen tyytyväinen. Tätä rataa kun jatketaan, ollaan keväällä aika varmassa ALO/AVO kunnossa. Samaan syssyyn yritän saada BH:n. En muista olenko aiemmin ottanut Pommille voittajaluokan hyppynoutoa, mutta nyt asiaa sen kummemmin otin ja ihan nappiin se meni. Itseasiassa tässä treenissä tuli harjoiteltua sekä ALO hyppy että VOI hyppynouto.

Meillä tulee kentällä sopivasti häiriötä. Nyttenkin paikalla oli viisi koirakkoa, jotka tekivät kaikki omiaan ympäriinsä. Pommilla tuntui oleva suuri houkutus lähteä hakemaan kaverin noutokapulaa. Harjoiteltiin me VOI/EVL-juttujakin mm. merkkiä ja ruutua.

"Lutunen" sohvan sarjalla:

2058476.jpg

Maanantainen agility Honeyn kanssa kolmen vuoden tauon jälkeen meni hyvin. Se ei ollut kiinnostunut muista koirista ja teki kaikki jutut. Ohjauksen noudattaminen, jopa paikallaan olo lähdössä, hypyt, keinu, putki, puomi, pujottelu - tosi hyvin. Mutta kyllä näki, että se ei ole tehnyt tätä aikoihin, sillä se väsyi yllättävän paljon ja vauhti laski loppua kohti. Painoa voisi pudottaa ehkä kilon verran. Alkoi ihan houkuttaa viedä se johonkin kisaan, muistaakseni siltä puuttuu yksi nolla ykkösistä. Ensi maanantaina se pääsee seuraavaan treeniin ja sitten vielä yhteen. Sitten Stellan juoksu onkin ohi ja se ottaa oman vuoronsa takaisin.