Stella starttasi 3 kertaa Liedossa maxi-3:ssa.

Ekalta radalta saatiin kait A:n kontaktivirhe ja sitten yhdeltä hypyltä kielto. Sen korjaamiseseen kului aikaa, joten lopputulos muistaakseni 10,43 ja sijoitus oli 14.

Toisella radalla tein itse "kulkuvirheen" valitessani puomin ohituspuolen väärin - vasemmalta ohi. Nimittäin sen jälkeen tuli hyppy suoraan ja heti tiukasti oikealla olevan putken tulosuunnan mukaiseen päähän. Stella ehti vetäistä siihen väärään eli tarjolla olevaan päähän.

Kolmannessa radassa ohjaus oli sen verran myöhässä, että tuli hyppyjen ohituksia, väärä sisäänmeno kepeille ja saldona kielloista hylly.

Mutta kyllä ne kolmosen radat alkaa sujua jo paremmin. Stella alkaa tututtuun tapaan tahkoamaan tuloksia (nollia) jossakin vaiheessa. Sitä silmällä pitäen jatkamme harjoittelua ja hauskan pitoa.