Eilen päästiin Pommin kanssa metsälle, kun lumet ovat nyt lähes kadonneet täältä avarammista metsistä. Maan pintakin on jo sulanut.

Tekemälläni jäljellä oli pituutta 550m, joka tuli mitattua rannekellollani (jossa gPod liitäntä). Kiva kapistus, jonka hankin just tätä tarkoitusta varten. Tunnin vanha jälki. Ja sitä peuran jälkeä, papanaa oli sitten ihan riittämiin. Lisäksi jälkeä ajettaessa löydettiin vielä luita: pikkuinen pätkä jotain putkiluuta, pieni lapaluu ja iso luu, olisikohan ollut reisiluu. Kait ne oli peuran jäännöksiä.

Nyt ekalla kerralla laitoin jäljelle tiiviistä koiranmakkarasta tehtyjä kuutioita. Olisi pitänyt merkitä jälki ihan mun itseni kannalta, sillä ajoittain ne peuran jäljet ja muut kiinnostivat Pommia enemmän. Lisäksi koira kävi pari kertaa nostamassa koipea puun/pensaas kylkeen. Oli kait haastavaa jäljestää pitkästä aikaa.

Minä en millään muista jälkeä metsässä, sillä kaikki alkaa näyttää samalta. Niinpä olin aina iloisesti yllättynyt, kun Pommi pysähtyi syömään namipalaa. Tosin jäi niitä sinne aika paljon vielä metsänelävillekin. Liian kiireesti se kulki.

Jäljen ajettuamme tein Pommille kepiharjoituksen. Laitoin sen makuulle, tein muutamien metrien jäljen, jossa kolme keppiä. Sitten ajettiin se. Pommi lähti taas rivakasti ja ennen kuin tajusin, se jo toi sitä ekaa keppiä minulle. Samoin toinen ja viimeinen keppi nousivat hyvin. Se selvästi piti siitä, että löysi kepit. Hyvä juttu. Seuraavila jäljillä meillä on sitten aina ne kepit.

Esineruutua pitää alkaa kanssa harjoitteleman, mutta siihen tarvitsen mieheni apua. Eiköhän se sihen suostu.