Stellan kanssa startattiin kolme kertaa tänään oman seuran kisoissa maxi-3:ssa.

Ensimmäisen radan tuomaroi Anne Savioja. Siitä otettiin kolme ratavirhettä: vedätin liikaan ja suoran päästä putkeenmeno meni pitkäksi eli kielto, A:n alastulon kontakti jäi puuttumaan ja taisi yksi rimakin vielä tippua.

Toisen ja kolmannen radantuomaroi Anne Viitanen, jolla oli karseat radat, siis hankalat.Ekalta radalta niin ikään kolme ratavirhettä, joku kielto, A:n alastulo ja sitä vikaa en muista. Jostakin tuli vielä yliaikaa kieltojen korjauksen takia.

Viimeisellä radalla olin päättänyt, että nyt Stella saa ottaa A:n alastulokontaktit kunnolla. Se onnistuikin, samoin kuin koko rata. Koira alkoi olla kait jo väsynyt ja parissa kohtaa linjatkin tulivat vähän pitkiksi, joten nollamme riitti sijaan 5 30 koiran kisassa. Nollia tuli vain 5. Se oli meidän eka nolla kolmosissa Cool

Nyt on taas kiva jatkaa, kun on uskoa siitä, että olemme tekemässä oikeita asioita ongelmakohtiemme kanssa.