Viime viikolla olin Stellan kanssa tiistai-iltana Jaakko Suoknuutin ja lauantaina Seppo Savikon agilitytreeneissä. Hivenen erilaiset opit, mutta molemmilta sain kuitenkin hyviä "nootteja". Pitää yrittää soveltaa niitä käytännössä. Itse asiassa eilen oltiin Stellan kanssa Forssan iltakisoissa. Molemmista tuli hylly, mutta hyppyradalla Stella oli mielestäni hyvä. Olin yhden putken jälkeisen hypyn miettinyt valmiiksi, että pitää antaa koiralle tilaa, muuten se kiertää hypyn takaa. Itse startissa en sittenkään antanut riittävästi tilaa (ajauduin väärän kohtaan), joten niinhän siinä kävi, että koira meni sen esteen väärin päin. Minä siis tiedän etukäteen, missä koirani milloinkin olisi!

Lauantaina olin Christan vetämän tokoputken viimeisessä treenissä koko päivän. Mentiin kaikki liikkeet ja luokat kisana. Paljastui, että Stella osaa, muttei välitä. Sen ajatukset ovat jossakin ihan muualla kuin kentällä minun kanssa. Näennäisesti se tekee hommia.

Niinpä Stellukalle alkoi kova kuuri. Sitä ei tästä lähtien oikeastaan ole olemassakaan muutoin kuin silloin, kun me tehdään jotain yhdessä. Se ei saa tehdä mitään ilman lupaa eikä sillä esim. ole enää oikeutta leikkiä lelujen kanssa. Toisista koirista en sitä sentään ole erottanut, paitsi, että yöt se joutuu nukkumaan yksin. Kolmen päivän jälkeen jo huomaa eron. Selkeästi on kuulolla enemmän. Jatketaan tätä asennekasvatusta ja sitten kun asenne on kunnossa, aletaan miettiä tokokokeeseen ilmoittautumista.