Jos olisin eilen ollut viisas, olisin jäänyt kotiin. Kun en ollut, niin lähdin Lohjalle Lägin agilitykisoihin Stellan kanssa.
Olo oli huono aamusta alkaen, kaikkia paikkoja särki jonkun verran. Buranan ja pienen päivätorkun jälkeen pääsin matkaan.

Kisapaikalle päästessä jalat olivat ihan velliä. Eka rata meni kuitenkin suht mukavasti, vaikka tulikin hylly. Kontakteilta ei tullut virheitä, alun takaakierrot menivät hyvin, mutta valitettavasti Stella keräsi kieltoja tällä kertaa. Oma ohjausvirhe todennäköisesti, tosin ainakin yhdessä ihan Stellukan oma moka.

Toiseen rataan mennessä olo huononi, päänsärky alkoi uudelleen. Rata oli ihan fiasko, Stella teki omiaan ja keskeytinkin radan tuoden Stellan seuraamisen kera ulos. Se käyttäytyi ihan hävyttömästi. Näki kait, ettei emäntä tuossa kunnossa voi sille mitään.

Kolmanteen starttiin mennessä päänsärky oli yltynyt migreenin tasolle, oksetti ja vintissä alkoi heittää. Niinpä hain kisakirjan pois kesken leikin ja lähdin kotiin.

Kait tämä oli vaan alkavaa syysflunssaa, vaikka mies epäili heti (leikillään), että sikainfluenssaa se on. No olinhan viime viikolla lyhyellä ulkomaantyömatkalla, mutta ikinä en ole sairastanut influenssaa, miksi se nyt sitten tulisi.