Pakkaset on onneksi vähän hellittäneet. Tänne meillekin Someriemelle on tullut lunta lisää. Nyt on isäntä puhdistanut pihat jo viidennen kerran tänä talvena. Eipä ole tarvinnut pahemmin lumia luoda. Auton Webasto oli tänään korjattavana, vaihteeksi oli polttopesä vaihdettu - mitä se sitten tarkoittaakaan. Seurava korjaus meneekin omaan piikkiin, sillä nyt loppui autosta takuu.

Nyt kun lunta on, en ole ehtinyt hiihtää - paitsi viime viikolla Lapissa. Meidän koko IT-osasto oli Laanilassa seminaaria pitämässä keskiviikosta lähtien. Itse palasin takaisin lauantai-iltana. Onneksi to-pe oli järjestetty päivän keskelle muutaman tunnin tauko, jotta päästiin ulkoilemaan. Illasta sitten jatkettiin töitä pidempään. Lauantai oli ihan lomapäivä, joten silloin sai hiihtää mielin määrin. Hiihtäminen on aiva ihanaa, kun on kunnon puitteet.

Talvitauko on pidetty ja sunnuntaina alkoi tokotreenit sekä Stellalle että Pommille. Pommia on kyllä tosi vaikea motivoida seuraamaan kentällä, kun on vieraita koiria ja ihmisiä lähellä. Se jotenkin aristelee ja hidastelee silloin, eikä ole niin innokas kuin kotona. Pitää vaan ottaa sen vinkulelu mukaan, että seuraaminen olisi kivaa "ulkonakin". Pommin takapään käyttö on ihan toista luokkaa kuin Stellalla, se tosiaan osaa heiluttaa peppuaan. Olen Stellan kanssa varannut kaksi tokopaikkaa, joten nyt on aika treenata kunnolla ja etenkin saada tyttelin asenne oikeaan malliin.