Pommin asenne Jadea kohtaan on hieman lämminnyt. Hampaiden näyttäminen sisällä talossa portin luona on nykyään harvinaista. Ulkona tarhan läpi haistelevat toisiaan ja Pommilla hännän töpö heiluu. Valitettavasti Pommi pyöräyttäisi sisällä Jaden niin voimallisesti ympäri, että pelkään sen saavan siitä vammoja - sekä fyysisiä että henkisiä. Siksi Jade saa kasvaa isommaksi ennen kuin sisälläkin kaikki kolme koiraa saavat olla kimpassa.

Eilen käytiin lenkillä Pommin ja Jaden kanssa. Pommi käyttäytyi kiltisti, ei irvistellyt ja haistelikin ajoittain edessä ollutta pentua. Jade tottui Pommin läheisyyteen matkan varrella niin, että olisi aloittanut leikin. Siihen Pommi ei kuitenkaan olisi ollut valmis. Totutellaan nyt hissukseen.

Voi kun tilanne olisi toinen, että voisi asua vapaasti omassa kodissaan. Vielä kuitenkin täytyy suojella pentua, sillä yksikin raju kiepautus voi olla liikaa.