Hups sentään, tuleepa kirjoitettua harvakseltaan tänne blogiin. En kuitenkaan lupaa parantaa tapojani.

Koirarintamalla tein hivenen muutoksia. Koska tottelevaisuuskokeissa en enää jaksanut hakata päätä seinään Stellan viimeisen ykköstuloksen metsästyksessä Erikoisvoittajaluokassa, lopetin Stellan tokot kokonaan. Harmittaa ihan tajuttomasti, että koira osaa liikkeet, tekee ne mielellään treeneissä - myös kisatreeneissä, mutta itse kokeessa heittäytyy ihan zombieksi. Eikä syynä ole enää minun jännitys, koska en ole pitkään aikaan jännittänyt itse.

Vepessä Stella kisaa vielä ihan kesän alussa, mutta sitten sekin saa jäädä.

Jade on tottelevaisuuskokeissa kivunnut Voittajaluokkaan asti. Nyt aiemmasta periaatteestani poiketen olen aloittanut VOI:ssa kisaamisen jo ennen kuin tiedän koiran osaavan kaikki liikkeet takuuvarmasti ykköstuloksen arvoisesti. Lähdinkin nyt hakemaan koiralle kokemusta ja itselle oppeja siitä, miten koira toimii erilaisilla alustoille ja erilaisissa paikoissa. Eipä se niistä piitannut sen kummemmin, joten hyvä juttu. Ylisosiaalisuus ja liikkeiden välit (se kun ei olla tekemässä tiettyä liikettä) ovat meidän ongelmamme vielä. Malttia odotellessa...

Tämän kesän voisi ristiä paimennuskesäksi. Olimme pitkästä aikaa ankkoja paimentamassa. Koska se on vihdoinkin kykenevä poispäinajoon ( = pystyy olemaan tuomatta laumaa minulle), ankkojen paimennus alkoi näyttää siltä, miltä sen pitääkin. Pieneen radan keskiosan häkkiin emme vielä osaa ankkoja ajaa, mutta harjoitellaan sitäkin ajan kanssa.
Muutoin paimennus etenee hyvin. Kesällä yritämme päästä pariin perinteisen paimennuksen kokeeseen, että saataisiin kakkosluokka läpäistyä ja voisimme korkata ylimmän luokan ensi vuonna. Osallistumme lisäksi useampiin paimennuskursseihin kesän aikana, tarjolla on lampaita, nautoja ja ankkoja eri paikoissa.

Pommi nauttii kotikoiran elämästä. Se viettää ensi viikolla 7-vuotissynttäreitään. Nyt on mennyt pitkä aika, ettei ole tullut sanomista Stellan ja Pommin välillä. Onkohan ikä pehmentänyt Pommia?
Toisinaan näyttää myös siltä, että Pommi väistelee Jadea. Nuorin onkin varsinainen pyryharakka hyppien ja riekkuen vanhempien koirien nenille. Se kyllä loppuu aika nopsaan, kun isommat muistuttavat murahduksella kakaraa.